Vaikka tällä hetkellä ulkona paistaakin ihana lämmin aurinko, keskiviikkoaamuna minua kohtasi järkytys avattuani verhot aamulla: Ulkona oli lunta! Kasoittain! Mieli mustana kaivoin pyöräni lumen alta ja pyöräilin yliopistolle lumikasoja väistellen, sillä olin jo henkisesti jättänyt lumikasoille jäähyväiset Suomessa. Vielä hirveämmäksi keli muuttui viime yönä, kun pyöräilimme yliopiston läheltä takaisin Vossenveldiin. Lunta satoi isoina märkinä rätteinä ja näytimme ihan lumiukoilta kun vihdoin pääsimme takaisin kotiin! Kyllä otti päähän. Tällä hetkellä lumet alkavat kuitenkin olla jo mennyttä elämää ja eilenkin päivällä sää oli kuin Suomessa pääsiäisen tienoilla: aurinko paistaa, vesi tippuu räystäistä ja lumi on lähinnä sohjoa.
Eilen meillä oli mentor-ryhmän kanssa "illallinen", eli pienet illanistujaiset. Söimme mm. ruotsalaisia lihapullia (maistuivat aika suomalaisilta, heh) ja vietimme mukavaa iltaa. Lauantaina vietetään kiinalaista uutta vuotta, joten Taiwanilainen Wayne (kavereiden kesken Batman) oli tehnyt meille hienoja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä uuden vuoden toivotukseksi. Merkit arvottiin ja minun merkkini tarkoitti "hyvää". Hyvä vuosi siis tulossa!
Tällä hetkellä juon iltapäiväkahvia omassa huoneessani ja nautiskelen välipalaksi erityistä hollantilaista voileipää. Hollantilaiset ovat siinä mielessä omituista porukkaa, että aikuisetkin ihmiset voivat syödä voileipänsä päällä suklaaströsseleitä eikä siinä ole mitään kummallista (ainakaan paikallisten mielestä). Näitä hollantilaisia strösseleitä, eli hagelslagia saa jokaisesta kaupassa ja missä tahansa kuviteltavissa olevassa väriyhdistelmässä. Hagelslag laitetetaan siis voidellun leipäpalan päälle ja nautitaan yleensä aamiaiseksi. Nam!
Huomenna onkin edessä päiväreissu Amsterdamiin. Raporttia seuraa myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti